| |
|
Linda Ahonen on tanssinut koko pienen ikänsä.
Olleessaan 5-vuotias, hän aloitti tanssiharrastuksen baletilla
ja muutamia vuosia myöhemmin tuli kuvioihin mukaan kilpatanssi.
Kilpaparketeilla hän saavutti parinsa kanssa nuoriso
SM-pronssin, ja he kuuluivat myös maajoukkueeseen.
Linda kouluttautui Bailatino-ohjaajaksi vuonna 2001. Vuodesta
2005 lähtien hän on toiminut kouluttajana ja tuotevastaavana
BailatinoMama&Baby ja BailatinoKids -liikuntamuodoille.
Odottaessaan esikoistaan, Linda kehitti yhdessä Suomen
tanssiurheiluliiton kanssa Bailatino-tuoteperheelle uuden
jäsenen: BailatinoMaman, jonka tuotevastaavana hän myös toimii.
BailatinoMama on tarkoitettu raskaana oleville naisille. Linda
ohjasi ensimmäisen BailatinoMama-koulutuksensa joulukuussa 2005,
ja tanssikoulu Studio High Heelsin tiloissa pidettiin historian
ensimmäiset BailatinoMama-tunnit.
Vuodesta 1996 lähtien Linda on ollut mukana vakiojäsenenä High
Heels -tanssiryhmässä. Linda on ollut Show House Molin Oy:n
toimitusjohtaja vuodesta 2002 ja vastaa tanssiryhmä High
Heelsistä.
|
 |